Puolet (50 %) ekonomisteista katsoo, että EU-maiden tulisi lisätä keskinäistä finanssipoliittista koordinaatiotaan, koska nykyoloissa rahapolitiikka on menettänyt tehoaan. Toista mieltä on paljon harvempi (21 %) mutta yhteensä 29 prosenttia on kannastaan epävarma tai vailla mielipidettä. Varmuuspainotetuissa vastauksissa koordinaation lisäämistä puoltavat nousevat enemmistöksi (60 %). Kommenteissaan taloustieteilijät epäilevät laajalti, onko tehokkaan koordinaation toteutumiselle käytännössä olemassa poliittisia edellytyksiä.
Kysymys: EU-maiden on lisättävä keskinäistä finanssipoliittista koordinaatiotaan, koska nykyoloissa rahapolitiikka on menettänyt tehoaan.
Vastaaja | Yliopisto/tutkimuslaitos | Vastaus | Varmuus | Kommentti | Profiili ja vastaukset | ||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Essi Eerola | VATT | Samaa mieltä | 5 | Tilanteessa, jossa rahapolitiikan välittyminen talouteen on heikentynyt, finanssipolitiikka voi hyödyllisellä tavalla täydentää rahapolitiikkaa. Koska julkisen talouden hoito on EU:ssa kansallinen asia, elvytystoimet eivät kuitenkaan välttämättä ole tehokkaita kokonaisuuden näkökulmasta. Niillä mailla, joilla olisi liikkumavaraa, ei välttämättä ole kannustinta ja niillä, joilla olisi kannustin, ei ole liikkumavaraa. Vaikka koordinaatio voisi olla hyödyllistä, vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei jäsenmailla ole valmiutta sitoutua uusiin muodollisiin rakenteisiin.Näytä lisääNäytä vähemmän | Profiili ja vastaukset | ||||
Mika Haapanen | Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu | Ei mielipidettä | 5 | Profiili ja vastaukset | |||||
Bengt Holmström | MIT | Samaa mieltä | Profiili ja vastaukset | ||||||
Seppo Honkapohja | Aalto Yliopiston KKK | Eri mieltä | 6 | Olen osin eri mieltä, kyllä rahapolitiikkaan löytyy vielä keinoja. | Profiili ja vastaukset | ||||
Anni Huhtala | VATT | Epävarma | Profiili ja vastaukset | ||||||
Ari Hyytinen | Hanken | Samaa mieltä | 7 | Profiili ja vastaukset | |||||
Edvard Johansson | Åbo Akademi | Samaa mieltä | Profiili ja vastaukset | ||||||
Esa Jokivuolle | Suomen Pankki | Samaa mieltä | Profiili ja vastaukset | ||||||
John M. Juselius | Suomen Pankki | Epävarma | Profiili ja vastaukset | ||||||
Markus Jäntti | Tukholman yliopisto | Samaa mieltä | 10 | Finanssipolitiikan enempi koordinointi olisi hyvä idea, vaikka rahapoliittiset olot normalisoituisivat. On eri asia, onko tällaiselle koordinaatiolle poliittista kannatusta ja löytyisikö koordinoinnille sopivassa suhdannetilanteessa yhteisymmärrystä.Näytä lisääNäytä vähemmän | Profiili ja vastaukset | ||||
Panu Kalmi | Vaasan yliopisto | Epävarma | Profiili ja vastaukset | ||||||
Aki Kangasharju | Elinkeinoelämän tutkimuslaitos | Samaa mieltä | 6 | Koordinaatio on tarpeellisinta äkillisissä yhteisissä shokeissa. Tätä on jo harjoiteltu, joten sen lisäämisestä tässä mielessä en ole kovin varma. Valuutta-alueen tulevaisuus on jonkin verran turvatumpi jos koordinaatiota lisätään.Näytä lisääNäytä vähemmän | Profiili ja vastaukset | ||||
Vesa Kanniainen | Helsingin yliopisto | Eri mieltä | 6 | Kun valtiot ovat jo vahvasti velkaantuneet, keynesiläisellä finanssipolitiikalla on rajansa. Ajatus, että esim. Kreikka ja Italia lisäisivät julkisia menojaan, olisi vastoin niiden tulevien veronmaksajien etua. Muiden EMU-maiden osalta finanssipoliittinen koordinaatio voisi tulla kyseeseen. Ehkä tätä voisi perustella tulossa olevalla taantumalla ja matalilla julkisen velan koroilla. Tietenkin parempi olisi, jos Eurooppa loisi itsessään dynaamisen talousalueen, jonka tulevaisuus aidosti rakentuu muille toimille kuin keveään rahapolitiikkaan.Näytä lisääNäytä vähemmän | Profiili ja vastaukset | ||||
Ohto Kanninen | Labore | Vahvasti samaa mieltä | 6 | Koordinointi tai keskittäminen EU:lle tai muulle euroalueen instituutiolle. | Profiili ja vastaukset | ||||
Seppo Kari | VATT | Samaa mieltä | Profiili ja vastaukset | ||||||
Antti Kauhanen | Elinkeinoelämän tutkimuslaitos, Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu | Epävarma | Profiili ja vastaukset | ||||||
Karlo Kauko | Suomen Pankki | Ei mielipidettä | Profiili ja vastaukset | ||||||
Ilkka Kiema | Työn ja talouden tutkimus LABORE | Eri mieltä | 7 | Profiili ja vastaukset | |||||
Juha Kilponen | Suomen Pankki | Samaa mieltä | 6 | Profiili ja vastaukset | |||||
Jarmo Kontulainen | Epävarma | Profiili ja vastaukset | |||||||
Iikka Korhonen | Suomen Pankki | Samaa mieltä | 7 | Profiili ja vastaukset | |||||
Mika Kortelainen | Turun yliopisto | Ei mielipidettä | 8 | Profiili ja vastaukset | |||||
Tuomas Kosonen | Valtion taloudellinen tutkimuskeskus | Epävarma | 4 | Finanssipolitiikan koordinaatio yhteisen rahapolitiikan tueksi on yksi mahdollinen tie. Siinä on ongelmia, koska Euromaat ovat aika erilaisia julkisen talouden osalta keskenään. On siis melko avoin kysymys minkälaiseksi tämä koordinaatio muodostuisi käytännössä, joten kysymykseen on aika vaikea vastata.Näytä lisääNäytä vähemmän | Profiili ja vastaukset | ||||
Klaus Kultti | helsingin yliopisto | Epävarma | 10 | Profiili ja vastaukset | |||||
Timo Kuosmanen | Turun kauppakorkeakoulu, Turun yliopisto | Eri mieltä | 8 | Finanssipoliittinen koordinaatio EU:ssa perustuu vakaus- ja kasvusopimukseen. Tähän saakka koordinaatio on tarkoittanut jäykkää sääntökehikkoa, joka on monimutkainen ja läpinäkymätön. Mielestäni sääntökehikkoa pitäisi ensin kyetä uudistamaan ennen kuin keskinäistä koordinaatiota voidaan lisätä verrattuna nykytilanteeseen.Näytä lisääNäytä vähemmän | Profiili ja vastaukset | ||||
Tomi Kyyrä | Valtion taloudellinen tutkimuskeskus | Samaa mieltä | 6 | Profiili ja vastaukset | |||||
Markus Lahtinen | PTT | Samaa mieltä | Rapo tarvitsee tuekseen myös vahvan fipo toimenpidekokonaisuuden. Koordinaatio on kuitenkin eri asia kuin yhteinen finassipolitiikka. Eu-elpymispaketti on kertaluontoinen toimenpide. | Profiili ja vastaukset | |||||
Teemu Lyytikäinen | Valtion taloudellinen tutkimuskeskus | Ei mielipidettä | Profiili ja vastaukset | ||||||
Mika Mailiranta | Työn ja talouden tutkimus LABORE / Jyväskylän yliopisto | Epävarma | 7 | Profiili ja vastaukset | |||||
Topi Miettinen | Svenska Handelshögskolan | Samaa mieltä | 5 | Profiili ja vastaukset | |||||
Niku Määttänen | Helsingin yliopisto ja Helsinki GSE | Samaa mieltä | 8 | Profiili ja vastaukset | |||||
Tapio Palokangas | Helsingin yliopisto | Eri mieltä
| 8 | Tämä ei tule onnistumaan, koska EU:n jäsenmaat ovat liian erilaisia. Ulkoiset shokit, joiden torjumiseen finanssipolitiikkaa tarvitaan, ovat varsin epäsymmetrisiä ja EU:ssahan jossakin on aina jotkut vaalit tulossa. | Profiili ja vastaukset | ||||
Tuomas Pekkarinen | VATT | Eri mieltä | Profiili ja vastaukset | ||||||
Matti Pohjola | Aalto-yliopisto kauppakorkeakoulu | Samaa mieltä | 9 | Profiili ja vastaukset | |||||
Olli-Pekka Ruuskanen | Pellervon taloustutkimus, Vaasan yliopisto | Samaa mieltä | 5 | Profiili ja vastaukset | |||||
Hannu Salonen | Turun yliopisto | Eri mieltä | 3 | Profiili ja vastaukset | |||||
Matti Sarvimäki | Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu | Eri mieltä | Profiili ja vastaukset | ||||||
Rune Stenbacka | Svenska handelshögskolan | Samaa mieltä | 6 | Profiili ja vastaukset | |||||
Juha Tervala | Helsingin yliopisto | Vahvasti eri mieltä | 7 | Profiili ja vastaukset | |||||
Marko Terviö | Aalto-yliopisto | Eri mieltä | 3 | Jos se koordinaatio hoidettaisiin hyvin niin se olisi hyödyllistä. Jos huonosti niin haitallista. Ainoa mikä on varmaa, on että fipo koordinaation vakava yritys veisi EU päätöksenteossa huomiota muilta asioilta. Todennäköisin tulos on jatkuvat hedelmättömät riidat. Siksi en lähtisi tälle tielle.Näytä lisääNäytä vähemmän | Profiili ja vastaukset | ||||
Janne Tukiainen | Turun yliopisto | Samaa mieltä | 6 | Profiili ja vastaukset | |||||
Roope Uusitalo | Helsingin yliopisto | Epävarma | 6 | Profiili ja vastaukset | |||||
Hannu Vartiainen | Helsingin yliopisto | Samaa mieltä | Profiili ja vastaukset | ||||||
Jouko Vilmunen | Turun yliopisto/kauppakorkeakoulu | Samaa mieltä
| 8 | Nykyään sokit tuppaavat olla globaaleja. Äärimmäiset sokit eivät ole jatkossakaan poissuljettuja. | Profiili ja vastaukset | ||||
Juuso Välimäki | Aalto yliopiston kauppakorkeakoulu | Samaa mieltä | Profiili ja vastaukset | ||||||
Eva Österbacka | Åbo Akademi | Samaa mieltä | 8 | Profiili ja vastaukset |